Pyökkiportaat – portaiden klassinen ilme

Carl Linnaeus tunnisti pyökin ensimmäisen kerran vuonna 1753. Linnaeus on maailmankuulu professori, joka loi järjestelmiä luonnon luokittelua ja nimeämistä varten. Hänen järjestelmänsä on edelleen käyttökelpoinen tieteellisessä maailmassa.

Pyökki(Fagus Sylvatica) on tammen jälkeen toiseksi yleisin lehtipuu Ruotsissa, ja se kuuluu pyökkien heimoon. Kuten monet muutkin lehtipuut, pyökki kasvaa luonnostaan Västergötlantiin ja Smålantiin asti, mutta sitä viljellään maan yläosissa. Se kasvaa parhaiten terveessä ja ravinteikkaassa maaperässä. Se viihtyy korkeassa ilmankosteudessa ja runsaissa sateissa, ja siksi sitä kasvaa lähinnä maan eteläosissa, kuten Skånessa, Blekingessä ja Hallandissa. Se kasvaa myös laajalti Euroopassa aina Luoteis-Turkissa. Muualla Turkissa ja Aasian itäosissa itämainen kirja ottaa vallan.

Pyökin runko on hopeanharmaa.

Puut voivat olla jopa 30-40 metriä korkeita ja noin 400 vuotta vanhoja. Ruotsin korkein pyökki sijaitsee Skånessa, ja sen pituus on 44 metriä ja ympärysmitta 5,6 metriä. Kuori on sileä, hopeanharmaana hohtava, ja rungot voivat muistuttaa norsun luita. Kruunu on tiheä, aaltoileva haaroittuminen ja syvänvihreä. Lehdet ovat soikeat, aaltoilevat, pehmeät, kiiltävät ja kiiltävän vihreät. Puun juuristo on melko syvällä ja kestää siksi voimakkaita tuulia ja myrskyjä.

Ihanteellinen puu portaisiin

Kovuutensa ja kestävyytensä ansiosta se on sopiva materiaali portaissa käytettäväksi, joten se sopii erinomaisesti portaissa juoksemiseen. Se kestää myös kolhuja ja muodonmuutoksia, joten se on pitkäikäinen vaihtoehto. Hienon pintansa ja luonnollisen vaalean värisävynsä ansiosta se antaa portaille klassisen ja tyylikkään ilmeen. Pyökissä on myös vähemmän allergeeneja kuin muissa puulajeissa. On tärkeää tietää, että pyökki on herkkä kosteudelle, ja on hyvä varmistaa, että pinta on käsitelty.

Puu on kestävää ja vahvaa

Pyökki on erittäin kovaa, kestävää ja vahvaa, joten se on suosittu puu huonekaluissa, lattioissa ja sisustuksessa. Muita käyttötarkoituksia ovat jäätelötikut ja lelut. Puulla ei ole hajua tai makua eikä se ime rasvaa, joten sitä voidaan käyttää kosketuksissa elintarvikkeiden kanssa. Se on myös sitkeää ja helposti työstettävää, joten sitä on helppo käyttää puusepänteollisuudessa. Puu on sileää, hienorakenteista, vaaleaa ja pehmeän kiiltävää. Sillä on hyvät väri- ja pintakäsittelyominaisuudet. Esiporaus on vinkki halkeamien välttämiseksi naulaamisen tai ruuvaamisen yhteydessä. Liimauksella ja pintakäsittelyllä, kuten värjäyksellä ja kiillotuksella, saadaan hieno lopputulos. Puu on kuitenkin herkkä lämpötilaeroille, ja asianmukainen pintakäsittely on välttämätöntä ulkotiloissa.

Pyökkiviilut ovat ohuita levyjä

Valmistamme vain massiivipuuta olevia portaita emmekä käytä tuotannossa viilua.

Tammiviilun tavoin myös pyökkiviilua on saatavana. Viilun valmistusprosessi on sama puulajista riippumatta.

Rungosta leikatut ohuet levyt viilutetaan ja liimataan sitten puu- tai lastulevylle. Pyökkiviilu voidaan värjätä, lakata tai käsitellä sen peittämän materiaalin ulkonäön parantamiseksi. Koska pyökki on vahvaa, tiheää ja sileäpintaista, se soveltuu hyvin viiluksi. Koska viilu on ohutta levyä, se on kustannustehokas valinta massiivipuuhun verrattuna.

”Kirjan luonnostaan vaalea värisävy antaa portaikkoon klassisen ja tyylikkään ilmeen.”

Puutavaralla on tasainen rakenne ja hyvät lujuusominaisuudet.

Pyökki on havupuuta, mikä tarkoittaa, että verisuonet ovat jakautuneet tasaisesti koko vuosirenkaalle. Jotkin verisuonet kuljettavat vettä ja kivennäisaineita lehtiin asti. Muut verisuonet kuljettavat lehdissä fotosynteesin avulla tuotettua sokeria puun eri osiin. Puu on rakenteeltaan tasaista, keskipainoista ja erittäin lujaa. Tuore puu on valko-keltaista, mutta väri muuttuu kuivausmenetelmästä riippuen. Ilmakuivaus antaa harmaan värin ja höyrykuivaus punertavaa väriä. Markkasäteet antavat puulle sen erityisluonteen, ja sorvatussa pyökkiviilussa ne näkyvät 2-5 mm:n korkuisina ruskeina raitoina.

Tummempaa puuta kutsutaan punasydämeksi, ja sitä on vanhemmissa ja suuremmissa puissa. Se ei ole laatuvirhe, mutta se voi antaa oikein käytettynä koristeellisen ja eloisan ilmeen. Punainen ydin ei vaikuta lujuusominaisuuksiin, mutta sitä ei voi kyllästää, mikä on välttämätöntä ulkokäytössä.

Kaadon jälkeen tukit olisi sahattava pian, sillä pyökki on yksi herkimmistä varastovaurioille alttiista puulajeista. Puu ei myöskään kestä lahoa eikä hyönteisiä. Puu on altis halkeilemaan ja vääntymään, jos siihen kohdistuu stressiä kuivauksen aikana. Kirjan erityispiirteenä on, että se on helppo taivuttaa pohjustuksen jälkeen, jolloin puusta tehdään pehmeää ja taipuisaa lämmön ja kosteuden avulla. Tämän ominaisuutensa ansiosta pyökistä on tullut yleisimmin käytetty puu kaareviin tai muotoiltuihin yksityiskohtiin.

Kirjan käyttö menneisyydessä

Kirja oli ennen kuninkaan metsästys- ja puutavaran käyttöoikeus. Tätä välttääkseen maanviljelijät latvovat puita. Vielä nykyäänkin on nähtävissä latvaleikkauksen jälkiä, kun kaikki suuremmat oksat lähtevät samasta kohdasta. Kuninkaan oikeus puihin ei ollut enää merkityksellinen vuoden 1793 jälkeen.

Puuta käytettiin polttoaineena, silakkatynnyreissä, voin sisuksissa ja työkalujen kahvoissa. Pyökinpähkinät olivat ihmisten ja eläinten ravintoa. Puristetuista oliiveista saatiin öljyä, jota käytettiin öljylamppujen polttoaineena, ruokaöljynä ja haavojen parantamiseen. Kun puun nuput olivat kuivuneet, niistä voitiin jauhaa jauhoja, ja yhdessä pyökin lehtien kanssa niistä voitiin valmistaa puuroa. Salaattia ja kaalia valmistettiin, kun ensimmäiset kirjan lehdet ilmestyivät.

Kirja oli hyvä sään tulkki

Kirja on ollut hyvä sään tulkitsija, ja talonpoikaiskäytännön mukaan ihmiset menivät Pyhäinpäivänä ulos ja leikkasivat kirjasta sirun. Jos siru oli kuiva, talvi oli lämmin, mutta jos se oli kostea, talvi oli kylmä. Ihmiset huomasivat, että salamaniskut harvemmin osuivat puuhun, ja he antoivat oksia tai lehtiä niille, jotka tarvitsivat suojaa.

1700- ja 1800-luvuilla puu oli myös suosittu koristepuu puutarhoissa ja puistoissa. Tiheän latvuksensa ansiosta sitä käytettiin myös varjostamiseen ja tuulensuojaan. Silti kirjaa istutetaan usein katupuiksi ja julkisiin puistoihin.